Mietteitä vanhusten kohtelusta

Elder Abuse: “A single, or repeated act, or lack of appropriate action, occurring within any relationship where there is an expectation of trust which causes harm or distress to an older person”.  (WHO, Toronto 2002)

Ikäihmisiin kohdistuvalla kaltoinkohtelulla tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa ikääntyneen hyvinvoinnin, turvallisuuden tai terveyden. Yleensä kaltoinkohtelulla tarkoitetaan yli 65 -vuotiaisiin kohdistuvaa fyysistä ja/tai psyykkistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, taloudellista hyväksikäyttöä, hoidon ja avun laiminlyöntiä tai muunlaista oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista sekä ikäihmisen ihmisarvoa alentavaa kohtelua. Kaltoinkohtelu voi ilmetä esimerkiksi hoitosuhteessa huonona ja epäeettisenä kohteluna tai palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan taholta rakenteellisena kaltoinkohteluna esimerkiksi palveluiden epäämisenä tai ikäsyrjintänä. Hoidon ja avun laiminlyönti voi olla tarkoituksellista (aktiivista), jolloin kieltäydytään hoitovastuusta tai jätetään ikäihminen hoitamatta. Se voi olla myös tarkoituksetonta (passiivista), jolloin ikäihmisen hoidon epäonnistuminen johtuu hoitajan tai muun hoitovastuussa olevan henkilön osaamattomuudesta, tiedonpuutteesta, uupumuksesta tai välinpitämättömyydestä.

Vanhusten kaltoinkohtelu on aiheena tärkeä ja samalla vaikea. Tärkeyttä ei tarvinne perustella, mutta niitä seikkoja, jotka tekevät siitä niin vaikean, olisi jokaisen vanhustyötä tekevän syytä aika ajoin pohtia. Aihe on ollut nyt paljon esillä niin Valviran tekemän selvityksen, JUURI-hankkeen kuin äskettäin (15.6.) vietetyn 11. maailmanlaajuisen ikääntyneiden kaltoinkohtelun vastaisen kampanjapäivänkin myötä.

Valvira on selvittänyt vanhusten kaltoinkohtelua sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä.  Suurin osa (93 %) kyselyyn vastanneista oli havainnut jonkinlaista kaltoinkohtelua. Toisaalta työntekijöiden havainnot kaltoinkohtelutilanteista vaihtelivat samassakin yksikössä. Joku oli havainnut yksikössään esim. päivittäin kovakouraisuutta hoitotoimenpiteissä, joku toinen taas ei koskaan. Muita tavanomaisimpia kaltoinkohtelun muotoja olivat karkea, epäasiallinen tai lapsenomainen kielenkäyttö kuten myös määräily, rankaiseminen tai moittiminen, joita esiintyi päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Kyselyyn vastanneista työntekijöistä 84 % koki, että heillä on koulutuksen perusteella riittävät valmiudet kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja ehkäisemiseen. 55 % kyselyyn vastanneista kertoi tuntevansa alan eettiset ohjeet erittäin hyvin.  Kaltoinkohtelun riskiä näyttävät lisäävän kiire ja henkilöresurssien puute. Kun työntekijät kokevat vakituisen henkilökunnan määrän riittämättömäksi, esiintyy kaltoinkohtelutilanteita selkeästi enemmän, kuin jos henkilökunnan määrä koetaan riittäväksi. Useimmiten kaltoinkohtelijaksi nimetään toinen työntekijä tai toinen asukas. 

Ohjeet tai toimintamalli helpottavat kaltoinkohteluun puuttumista. Toimintayksiköiden omavalvonnassa ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on kuitenkin puutteita. Monet työntekijät korostivat esimiehen ja johdon roolia. Kun työyksikössä on avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri ja työntekijät tietävät, että kaltoinkohteluun puututaan välittömästi, he uskaltavat ilmoittaa kaltoinkohtelusta esimiehelle ja puuttua siihen itsekin. Vastaajista lähes puolet (43 %) ei osannut sanoa tai ei tiennyt, mistä sosiaalihuollon henkilöstön ilmoitusvelvollisuudessa on kysymys. Omavalvonnan ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisen ohella puutteita havaittiin laajasti muun muassa kaltoinkohtelun tunnistamisessa ja tilanteisiin puuttumisessa.

Henkilökunnan hyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä kun hoitaja voi hyvin, hän kohtelee hoitamiaan vanhuksia paremmin. Myös henkilökunnan kouluttaminen ja ohjeistaminen auttaa ehkäisemään kaltoinkohtelua. Näihin tuloksiin päätyi terveystieteiden maisteri Heidi Sipiläinen (2016) koko maan kattavassa kyselytutkimuksessaan, johon ympärivuorokautisten hoitopaikkojen hoitajat vastasivat. Tutkimuksessa selvitettiin, minkälaista kaltoinkohtelua vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä ilmenee ja mitkä tekijät ovat yhteydessä kaltoinkohtelun ilmenemiseen. Lisäksi selvitettiin kaltoinkohtelulle altistavia tekijöitä, kaltoinkohtelun tunnistamista ja siihen puuttumista ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä. Tulokset olivat monelta osin varsin yhtenevät Valviran selvityksen kanssa.

Alhainen henkilöstömitoitus, ristiriidat työyhteisössä, huono työilmapiiri, työn rasittavuus ja fyysisen ympäristön puutteet sekä suuri ympärivuorokautisen hoidon yksikkö nousivat analyysissa esille kaltoinkohteluun altistavina tekijöinä. Hoitajat kuvasivat ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden jatkuvaa kiirettä ja vajaamiehityksellä työskentelemistä. Nämä koettiin usein pääasialliseksi syyksi sille, miksi vanhuksia kohdeltiin huonosti. Hoitoyksiköissä työskenteli myös sellaisia henkilöitä, joiden osaaminen, arvot ja asenteet eivät olleet vanhustyöhön sopivia. Muistisairaat vanhukset olivat muita alttiimpia kaltoinkohtelulle, varsinkin jos heidän sairauteensa liittyi käytösoireita.

Yleisintä oli pyykkinen ja sosiaalinen kaltoinkohtelu. Useimmin kyse oli vanhuksen toiveiden tai pyyntöjen jättämisestä huomiotta ja lähes yhtä yleistä oli asukkaan avustaminen niin, ettei hänen intimiteettiään suojattu. Hoidon laiminlyönti ilmeni esimerkiksi hygienian hoidon laiminlyöntinä ja ruokailun ja ravitsemuksen hoidon laiminlyöntinä. Fyysisen kaltoinkohtelun muodoista yleisintä oli vanhuksen kovakourainen käsittely hoitotilanteessa, jonka lisäksi vastaajat olivat havainneet vanhuksen liikkumisen perusteetonta estämistä ja turhaa rauhoittavien lääkkeiden käyttöä. Taloudellista ja seksuaalista hyväksikäyttöä ilmeni vain vähän. Laajimmin huomattiin tähän luokkaan luokiteltua vanhuksen seksuaalisuuden pilkkaamista tai sille naureskelua.

Hoitohenkilökunnan puuttumista kaltoinkohteluun esti pelko seuraamuksista itselle. Kaltoinkohtelijan selviäminen mahdollisesti seuraamuksitta ei sekään rohkaissut puuttumiseen. Hyvä työilmapiiri ja henkilöstön hyvinvointi suojaavat vanhuksia kaltoinkohtelulta ja siihen puuttuminen on helpompaa. Kaltoinkohtelua myös ilmenee näissä yksiköissä vähemmän. Johtamisella on tärkeä osa näiden varmistamisessa. Ohjeistamalla ja kouluttamalla henkilökuntaa toimimaan kaltoinkohtelutilanteissa voidaan vähentää kaltoinkohtelun ilmenemistä ja varmistaa siihen puuttuminen. Henkilöstön osaamisen lisäksi tulisi varmistua heidän sopivuudestaan vanhustyöhön esimerkiksi hyödyntämällä koeaikaa nykyistä paremmin ja kehittämällä rekrytointia. Jokaisen työvuoron riittävällä henkilöstömäärällä voidaan luoda henkilöstölle edellytykset hoitaa vanhuksia hyvin, toteaa Sipiläinen.

Valtion ja kuntien tavoitteena on, että ikääntyvät saisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Monelle heistä koti ei kuitenkaan ole turvapaikka. Vanhuksia huonosti kohtelevien kirjo on laaja: oman puolison lisäksi aikuiset lapset, lapsenlapset ja muut sukulaiset tai hoitoalan ammattilaiset saattavat satuttaa ikääntyvää. Kaltoinkohtelu voi olla parisuhde-, perhe- tai lähisuhdeväkivalta, jolloin kaltoinkohtelu tapahtuu ikäihmisen läheisessä ihmissuhteessa. Esimerkiksi ikääntyneiden parisuhteissa tapahtuva väkivalta on ilmiö, jota ei ole riittävästi tunnistettu. Ikääntyneiden kaltoinkohtelun vastaisena kampanjapäivänä eri toimijoiden muodostama kampanjaryhmä halusikin tänä vuonna herättää keskustelua erityisesti siitä, onko koti aina paras ja turvallisin paikka ikääntyvälle ihmiselle. Ikääntynyt henkilö on usein riippuvainen toisen ihmisen avusta, joten kaltoinkohteluun liittyvät keskeisesti myös valta ja vallan väärinkäyttö. Läheinen suhde väkivallan tekijään aiheuttaa sen, että uhrin on vaikea kertoa väkivallasta tai puuttua siihen itse. Jos väkivallan tekijä on ikääntyneen omaishoitaja, uhrin voi olla erityisen vaikea käsitellä väkivallan aiheuttamia kokemuksia. ”Joskus kaltoinkohtelu on saattanut alkaa jo vuosikymmeniä aiemmin, eikä sellainen väkivalta katoa itsestään minnekään, vaan saattaa jopa muuttua entistä vakavammaksi ongelmaksi ikääntymisen ja sairauksien myötä”, sanoo Helsingin Sanomissa haastateltu Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Leena Serpola-Kaivo-oja. Useasti kaltoinkohtelun taustalla ovat omaisten päihde- ja mielenterveysongelmat, rahavaikeudet tai haastava elämäntilanne. Läheinen voi myös uupua hoitamiseen, erityisesti jos puoliso sairastuu esimerkiksi muistisairauteen, johon liittyy myös käytöshäiriöitä. Asiantuntija-arvioiden mukaan vain harva ikääntynyt kertoo tapahtuneesta muille, saati tekee ilmoituksen poliisille. Joka neljäs yli 60-vuotias nainen joutuu vuosittain lähisuhteissaan kaltoinkohdelluksi. Kaltoinkohtelija on useimmiten oma puoliso tai elämänkumppani.

Eipä näihin tutkimustuloksiin ole paljon lisättävää, kovin on raskasta luettavaa. Kun kaltoinkohtelua käsitellään niin laajalla skaalalla kuin esim. Valviran selvityksessä tai Sipiläisen tutkimuksessa, niin kaikista lievimpiä muotoja on lähes mahdotonta täysin välttää tavanomaisessa hoitotyössä, jossa on useita hoidettavia per hoitaja per työvuoro – esimerkiksi aikatauluiltaan täysin yksilöllistä hoitoa ei vaan voi tarjota. Se on sanomattakin selvää, että varsinaista kaltoinkohtelua ei tule missään eikä millään verukkeilla sallia. Huolestuttavinta tuossa Valviran selvityksessä oli se, että vain 55 % vastaajista kertoi tuntevansa alan eettiset perusteet – ehkäpä siinä onkin juuri tämän ongelman ydin. Sekin on valitettavan totta, että hoitotyössä törmää tämän tästä henkilöihin, joilla ei ole ammatinvalinta osunut aivan oikeaan. Hyvin pitkälle olen samaa mieltä Heidi Sipiläisen kanssa siitä, että hyvin organisoidussa ja hyvän työilmapiirin omaavassa yksikössä on varmasti vähemmän ongelmia myös hoidettavien kohtelussa – hyvä fiilis tuottaa hyvää toimintaa, niin se vaan on.

Hoitotyöntekijän näkökulmasta vain harmittaa näihin asioihin liittyvä kovin yksipuolinen uutisointi. Nytkin Valviran selvityksestä nostettiin esille lähes poikkeuksetta vain se näkökulma, kuinka huonosti asiat ovat, vaikka itse selvityksessäkin mainittiin, että kaltoinkohteluhavaintojen suuri määrä ei kerro koko totuutta vanhuspalvelujen tilasta: pääosin vanhustenhuolto toimii maassamme hyvin. Mutta suuri yleisö lukee tunnetusti vain ”provosoivat otsikot”. Kunpa joskus koittaisi päivä, jolloin saisimme lukea vanhusten hoidosta, hoitopaikoista tai hoitotyöntekijöistä jonkin positiivisen uutisoinnin. On ajoittain kovin raskasta tehdä työtä, jolla on näin huono julkinen maine ja kaiken lisäksi usein täysin syyttä. Onneksi on ollut kunnia työskennellä myös työlleen omistautuneiden ja aivan mahtavien työtovereiden keralla ja onneksi olen oppinut lukemaan sen ”hoitajan kiitoksen” niiltä elämänviivojen merkitsemiltä kasvoilta, jotka vuoteen pohjalta minuun sanattomina suuntautuvat.

Lähteet

Liukkonen, M. 2016. Vanhuksia kohdellaan kaltoin myös kotona. Helsingin Sanomat 15.6.2016.

Sipiläinen, H. 2016. Hoitohenkilökunnan käsityksiä vanhusten kaltoinkohtelusta ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteen laitos. Väitöskirja. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2132-1/urn_isbn_978-952-61-2132-1.pdf

Suvanto ry. Turvallisen vanhuuden puolesta. 2016. Ikäihmisten kaltoinkohtelu. http://www.suvantory.fi/ikaihmisten-kaltoinkohtelu/

Tallavaara, M-S., Autti, L. & Uusitalo, E. 2016. Kaltoinkohtelu ympärivuorokautisissa vanhustenhuollon yksiköissä työntekijöiden havainnoimana. Valviran kysely 25.2.-18.3.2016. Selvityksiä 1:2016. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira). http://www.valvira.fi/documents/14444/1835702/Selvityksia_kaltoinkohtelu_vanhustenhuollon_yksikoissa.pdf/e530024a-9274-4cc1-b651-5d5c03a9661c

THL. 2016. Lapset, nuoret ja perheet. Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyö. Ikääntyneet. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/ikaantyneet

Mietteitä ja tutkimuksia tieto- ja viestintäteknologiasta

Erilaiset teknologiset ratkaisut ja uusien kehittäminen ovat tätä päivää myös ikääntyneiden hoitotyön sektorilla. Mitä moninaisimpia hankkeita, projekteja ja työpajoja viritellään niin valtakunnallisesti, kuntien, oppilaistosten kuin yksittäisten hoitoyksiköidenkin toimesta. Erilaisia teknologisia ratkaisuja ”nettineuvoloista älylattioiden kautta virtuaalikotihoitoon” esitellään lehdissä tuon tuostakin. Tässä kirjoitelmassani tarkastelen teknologia-aihetta erityisesti tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta.

Helena Blazun (2013) väitöskirjassa tutkittiin tieto- ja viestintäteknologian vaikutuksia ikääntyneiden ihmisten elämänlaatuun. Tutkimuksen tuloksissa korostui tieto- ja viestintäteknologian positiivinen vaikutus yksinäisyyden kokemisen vähentämisessä, joskin myös joitakin muita elämänlaadun osa-alueita kohentavia vaikutuksia kyseisellä teknologialla on saavutettavissa. Tutkimuksessa todetaan, että yksinäisyyden kokemisen väheneminen saavutetaan tieto- ja viestintäteknologian avulla parempien ja nopeampien yhteydenpitokanavien kautta. Ikääntyneen on helpompi pitää yhteyttä omaisiin, läheisiin, tuttaviin ja erilaisiin sosiaalisiin ryhmittymiin niin sähköpostitse, Skypen välityksellä kuin erilaisilla verkkofoorumeillakin. Lisäarvoa tuo esimerkiksi Skypen mahdollistama näköyhteys omaisiin pelkän sähköpostiviestin tai puhelinsoiton lisäksi. Eriasteinen verkostoituminen esimerkiksi erilaisten eläkeläis- tai vertaistukiryhmien välillä on ICT-teknologian avulla helpompaa ja sujuvampaa eikä se vaadi toteutuakseen kotoa poistumista, jolloin esimerkiksi rajoittunut liikuntakyky tai muu este (”saamattomuus”, sairaudet jne.) ei ole enää perusteena sosiaalisesta kanssakäymisestä vetäytymiselle.

Blazun tutkimuksen mukaan yksinäisyyden kokemusta vähentää myös tieto- ja viestintäteknologian mahdollistama lisääntynyt osallisuus yhteiskunnassa: vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnallisessa toiminnassa ja talouselämässä, aktiiviset vuodet työelämässä ja liiketoiminnassa, elinikäisen oppimisen mahdollisuudet, mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kulttuurielämään sekä ajantasainen informaatio esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista ja niiden käytöstä. Tutkimuksen perusteella hyvän elämänlaadun katsotaan perustuvan ikääntyneen ihmisen mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen liittyvään päätöksentekoon ja käytänteisiin. ICT-teknologian vaikuttavuus perustuu aktiivisen ikääntymisen mahdollisuuksiin: yhteydenpito ja viestittely (omaiset, läheiset, yhteisöt, verkkofoorumit jne.), internetin selailu, tiedonhaku, asiointi (laskujen maksaminen, ostaminen/myyminen, sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö), opiskelu, sanomalehtien lukeminen, radion kuunteleminen, tv:n katseleminen jne. Positiiviset vaikutukset tulevat esiin esimerkiksi mielenterveyden kohenemisena ja voimaantumisen kokemuksina, kun ikääntynyt ihminen saa tyydytystä sosiaalisesta kanssakäymisestä, elämän rikastumisen kokemuksia mm. elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien ja ajantasaisen ja monipuolisen informaation saamisen kautta sekä oikea-aikaista palvelua terveyteensä liittyvissä asioissa.

Haasteita ICT-teknologian käytölle ja käyttöön otolle ovat Blazun tutkimuksen mukaan nykyisten ikääntyneiden kohdalla vanhanaikaiset asenteet kyseiseen aiheeseen, joustamattomuus ja epäilevyys sekä itse teknologiaa että sen käyttöä kohtaan. Asenneilmapiiri liittyy usein ikääntyneen aikaisempaan elämäntapaan, yksilöllisiin olosuhteisiin, koulutustaustaan sekä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Ikääntyneet omaksuvat usein uusia asioita hieman hitaammin ja suhtautuvat niihin varovaisesti. Tämän vuoksi heille tulee perustella hyvin esimerkiksi ICT-teknologian tuoma hyötynäkökulma käytännönläheisesti ja esimerkkien avulla. Ikääntyneet tarvitsevat usein enemmän aikaa oppiakseen uusia asioita ja enemmän aikaa itse oppimisprosessiin. Uuden asian opettamisen (tässä ICT taitojen) tulee olla ikääntyneille suunnattua, käytännönläheistä (työpajat, demonstraatiot), opetuksen yhteydessä on oltava aikaa keskusteluille, opetuksen tulee olla ongelman ratkaisu perusteista, yksilöllistä, läsnä olevaa, joustavaa ja innovatiivista. Haasteena on kehittää sellaisia kansainvälisiä menetelmiä, jotka vastaavat monikulttuurisiin näkökulmiin ja vaikuttavat ikääntyneiden asenteisiin. ICT-teknologiasta tulee olla saatavilla monikielistä materiaalia. Teknologian käyttöönottoon tarvitaan yksilöllistä ohjausta ja ennen kaikkea kannustusta. Usein ICT-teknologian tarjoamat mahdollisuudet jäävät ikääntyneiltä käyttämättä tiedon puutteen vuoksi. Ikääntyneiden rooli ja osallisuus teknologian kehittämisessä olisi otettava paremmin huomioon, jotta teknologia palvelisi heidän tarpeitaan ja vastaisi heidän toiveisiinsa ja odotuksiinsa. Teknologian käytön vähyyden tai lopettamisen syynä saattaa olla alkuinnostuksen hiipuminen opetusryhmien lakkaamisen jälkeen tai se, että ikääntyneellä on voinut olla jo alun alkaen ylimitoitetut odotukset sekä itse aiheen että omien kykyjen suhteen. Toisaalta, mikäli ikääntynyt omaksuu ICT-teknologian hyvin ja siitä suuresti innostuu, asian kääntöpuolena voi olla jopa liiallinen ajankäyttö koneen äärellä, joka taas johtaa ”neljän seinän sisälle” jättäytymiseen ja näin ollen karsii jälleen konkreettisia läsnäolotilanteita toisten ihmisten kanssa.

Alastalon (2014) ikäihmisille suunnatussa teknologia -kyselyssä painottui elämänhallinnan merkitys. Ikäihmiset haluavat selviytyä arjessaan itsenäisesti. Elämänhallinnan ja pystyvyyden tunne syntyy, kun ikäihminen kokee osaavansa ja hallitsevansa teknologian käyttöä. Tämän edellytyksenä on heidän mielestään se, että teknologia on helppokäyttöistä, yksinkertaista, toimintavarmaa ja suunniteltu käyttäjälähtöisesti ikääntymismuutokset (näkö, kuulo, voimat, hahmottaminen) huomioiden. Erityisesti tieto- ja viestintäteknologian hallitsemisen koetaan vahvistavan turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta. Kyselyyn vastanneet kaipasivat parempaa tiedostusta, ymmärrettäviä (selkokielisiä) ohjeita, infografiikkaa runsaan tekstin sijaan sekä ”kädestä pitäen” ohjausta ja kokeilumahdollisuuksia ennen hankintapäätöstä. Huonona asiana nähdään palvelujen siirtäminen pelkästään ”verkkoon” eli teknologian käyttämättä jättämisenkin olisi oltava todellinen vaihtoehto. Jos esimerkiksi pankki- tai terveyspalvelujen sähköiseen asiointiin tarvitaan omaisen apua, koetaan se elämänhallinnan kokemusta heikentäväksi seikaksi, koska tällöin yksityiset ja arkaluonteiset asiat päätyvät muiden tietoon. Ongelmallista näiden tutkimusten kohdalla on se, minkä tutkija itsekin esille nostaa eli usein tämänkaltaisiin kyselyihin/tutkimuksiin osallistuvat vain sellaiset ikäihmiset, joille kyseiset asiat ovat jo entuudestaan tuttuja ja jotka ovat muutoinkin vielä aktiivisia ja osallistuvia henkilöitä. Jos toivomuksia teknologialle kysyttäisiin ihmisiltä, jotka eivät pääse liikkumaan kodeistaan eivätkä käytä tieto- ja viestintäteknologiaa, toivomukset olisivat todennäköisesti erilaisia ja esimerkiksi turvateknologian osuus painottuisi enemmän.

ICT-teknologian palvelujen käytännön toteuttamisessa ovat usein ikääntyneen omaiset avainasemassa, mutta myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulee suhtautua aiheeseen avoimin mielin ja olla valmiita avustamaan ikääntyneitä aiheen parissa toimimiseen. ICT-teknologia on osa sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta joka tapauksessa: yhteydenpito, ajanvaraukset, ohjeistukset, erilaiset tulokset (labra), kansalliset tietopalvelujärjestelmät jne. Ns. suuret ikäluokat ovat jo tottuneet ICT-teknologian käyttöön, joten tulevaisuudessa näiden palvelujen käyttö tullee entisestään lisääntymään. Tulevaisuuden hoitotyöntekijöiden on pidettävä huolta omista tietoteknisistä taidoistaan ja valmiuksistaan ja omattava avarakatseisuutta uuden teknologian käyttöönottoon. Heidän tulee myös olla valmiita avustamaan ja ohjaamaan esimerkiksi kotihoidon asiakkaita ja heidän läheisiään kyseisen teknologian käytössä. Teknologia voi nopeuttaa ja helpottaa asiointia, ajantasaistaa tiedonkulkua sekä alentaa kustannuksia, kun asiointia voi suorittaa verkossa. On hyvä, jos ihmisen yksinäisyyden kokemukset vähenevät ICT-teknologian avulla, mutta aidon kohtaamisen veroinen tapahtuma se luonnollisestikaan ei voi koskaan olla. Itse suhtaudun myönteisesti teknologian mahdollisuuksiin erityisesti rutiiniluonteisissa toiminnoissa (tiedon haku ja välittäminen esim. mittaustulokset, jos niihin ei liity selvittelyä vaativia poikkeuksia, ajanvaraukset ja perumiset, ohjeiden jakaminen, kunhan ovat riittävän selkeitä, tiedottaminen jne.). En kuitenkaan usko, että ikääntyneiden ihmisten kaikkinaista yksinäisyyttä ja yhteiskunnallista osallisuutta tai sen puutetta voidaan pelkästään ICT-teknologian avulla hoitaa tai helpottaa, turvallisesta hoidosta puhumattakaan. Huomionarvoista on myös se suuri, muistisairaiden ja/tai muuten toimintakyvyiltään vahvasti rajoittuneiden henkilöiden jo olemassa oleva ja yhä kasvava joukko, jolle me emme nyt emmekä myöskään tulevaisuudessa pysty näitä tietoteknisiä taitoja opettamaan. Ja kaiken lisäksi valitettavasti myös me ”ict-sukupolven” edustajat todennäköisesti unohdamme taitomme, mikäli esimerkiksi muistisairaus jonain päivänä osuu kohdalle. Olen myös sen verran ”vanhan polven” hoitaja, että koen ihmisten välisen aidon kohtaamisen ja koskettamisen olevan hoitotyön ydintä, jota paraskaan tekniikka ei voi korvata. Itse en ainakaan haluaisi kohdata kotihoidon asiakasta pelkän Skypen välityksellä. Helsingin Sanomissa olleessa virtuaalikotihoitoa käsitelleessä artikkelissa mainittiin etuna esimerkiksi se, että kuvapuhelun avulla voidaan tarkistaa onko muistisairas ottanut ja syönyt lääkkeensä – miten niin voidaan tarkistaa – kyllä ne lääkkeet voivat olla missä hyvänsä, vaikka kuvassa näkyvä lääkepurkki olisikin tyhjä. Samaisessa artikkelissa haastateltu virtuaalikotihoidon asiakas mainitsi, että palvelu olisi muutoin hyvä, mutta ei toimi eli yhteyttä ei läheskään aina saa vaan on turvauduttava vanhaan puhelimeen. Voisinpa siten hieman muokata vanhaa suomalaista sanontaa ja todeta, että ”teknologia on hyvä renki, mutta isännäksi sitä ei tule päästää”.

Lähde

Aalto, M. 2015. Helsinki uskoo virtuaalihoitoon. Helsingin Sanomat 15.1.2015.

Alastalo, K. 2014. Toivomukseni teknologialle – Kyselyn tulokset. Viisi toivomusta teknologian tekijöille. Opinnäytetyö.           http://www.ikateknologia.fi/images/Toivomukseni_teknologialle_Kyselyn_tulokset.pdf

Blazun, H. 2013. Elderly people’s quality of life with information and communication technology (ICT): toward a model of adaptation to ICT in old age. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos. Väitöskirja. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1164-3/