torstai 30. kesäkuuta 2016


Mietteitä vanhusten kohtelusta

Elder Abuse: “A single, or repeated act, or lack of appropriate action, occurring within any relationship where there is an expectation of trust which causes harm or distress to an older person”.  (WHO, Toronto 2002)

Ikäihmisiin kohdistuvalla kaltoinkohtelulla tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa ikääntyneen hyvinvoinnin, turvallisuuden tai terveyden. Yleensä kaltoinkohtelulla tarkoitetaan yli 65 -vuotiaisiin kohdistuvaa fyysistä ja/tai psyykkistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, taloudellista hyväksikäyttöä, hoidon ja avun laiminlyöntiä tai muunlaista oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista sekä ikäihmisen ihmisarvoa alentavaa kohtelua. Kaltoinkohtelu voi ilmetä esimerkiksi hoitosuhteessa huonona ja epäeettisenä kohteluna tai palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan taholta rakenteellisena kaltoinkohteluna esimerkiksi palveluiden epäämisenä tai ikäsyrjintänä. Hoidon ja avun laiminlyönti voi olla tarkoituksellista (aktiivista), jolloin kieltäydytään hoitovastuusta tai jätetään ikäihminen hoitamatta. Se voi olla myös tarkoituksetonta (passiivista), jolloin ikäihmisen hoidon epäonnistuminen johtuu hoitajan tai muun hoitovastuussa olevan henkilön osaamattomuudesta, tiedonpuutteesta, uupumuksesta tai välinpitämättömyydestä.

Vanhusten kaltoinkohtelu on aiheena tärkeä ja samalla vaikea. Tärkeyttä ei tarvinne perustella, mutta niitä seikkoja, jotka tekevät siitä niin vaikean, olisi jokaisen vanhustyötä tekevän syytä aika ajoin pohtia. Aihe on ollut nyt paljon esillä niin Valviran tekemän selvityksen, JUURI-hankkeen kuin äskettäin (15.6.) vietetyn 11. maailmanlaajuisen ikääntyneiden kaltoinkohtelun vastaisen kampanjapäivänkin myötä.

Valvira on selvittänyt vanhusten kaltoinkohtelua sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä.  Suurin osa (93 %) kyselyyn vastanneista oli havainnut jonkinlaista kaltoinkohtelua. Toisaalta työntekijöiden havainnot kaltoinkohtelutilanteista vaihtelivat samassakin yksikössä. Joku oli havainnut yksikössään esim. päivittäin kovakouraisuutta hoitotoimenpiteissä, joku toinen taas ei koskaan. Muita tavanomaisimpia kaltoinkohtelun muotoja olivat karkea, epäasiallinen tai lapsenomainen kielenkäyttö kuten myös määräily, rankaiseminen tai moittiminen, joita esiintyi päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Kyselyyn vastanneista työntekijöistä 84 % koki, että heillä on koulutuksen perusteella riittävät valmiudet kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja ehkäisemiseen. 55 % kyselyyn vastanneista kertoi tuntevansa alan eettiset ohjeet erittäin hyvin.  Kaltoinkohtelun riskiä näyttävät lisäävän kiire ja henkilöresurssien puute. Kun työntekijät kokevat vakituisen henkilökunnan määrän riittämättömäksi, esiintyy kaltoinkohtelutilanteita selkeästi enemmän, kuin jos henkilökunnan määrä koetaan riittäväksi. Useimmiten kaltoinkohtelijaksi nimetään toinen työntekijä tai toinen asukas. 

Ohjeet tai toimintamalli helpottavat kaltoinkohteluun puuttumista. Toimintayksiköiden omavalvonnassa ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on kuitenkin puutteita. Monet työntekijät korostivat esimiehen ja johdon roolia. Kun työyksikössä on avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri ja työntekijät tietävät, että kaltoinkohteluun puututaan välittömästi, he uskaltavat ilmoittaa kaltoinkohtelusta esimiehelle ja puuttua siihen itsekin. Vastaajista lähes puolet (43 %) ei osannut sanoa tai ei tiennyt, mistä sosiaalihuollon henkilöstön ilmoitusvelvollisuudessa on kysymys. Omavalvonnan ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisen ohella puutteita havaittiin laajasti muun muassa kaltoinkohtelun tunnistamisessa ja tilanteisiin puuttumisessa.

Henkilökunnan hyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä kun hoitaja voi hyvin, hän kohtelee hoitamiaan vanhuksia paremmin. Myös henkilökunnan kouluttaminen ja ohjeistaminen auttaa ehkäisemään kaltoinkohtelua. Näihin tuloksiin päätyi terveystieteiden maisteri Heidi Sipiläinen (2016) koko maan kattavassa kyselytutkimuksessaan, johon ympärivuorokautisten hoitopaikkojen hoitajat vastasivat. Tutkimuksessa selvitettiin, minkälaista kaltoinkohtelua vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä ilmenee ja mitkä tekijät ovat yhteydessä kaltoinkohtelun ilmenemiseen. Lisäksi selvitettiin kaltoinkohtelulle altistavia tekijöitä, kaltoinkohtelun tunnistamista ja siihen puuttumista ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä. Tulokset olivat monelta osin varsin yhtenevät Valviran selvityksen kanssa.

Alhainen henkilöstömitoitus, ristiriidat työyhteisössä, huono työilmapiiri, työn rasittavuus ja fyysisen ympäristön puutteet sekä suuri ympärivuorokautisen hoidon yksikkö nousivat analyysissa esille kaltoinkohteluun altistavina tekijöinä. Hoitajat kuvasivat ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden jatkuvaa kiirettä ja vajaamiehityksellä työskentelemistä. Nämä koettiin usein pääasialliseksi syyksi sille, miksi vanhuksia kohdeltiin huonosti. Hoitoyksiköissä työskenteli myös sellaisia henkilöitä, joiden osaaminen, arvot ja asenteet eivät olleet vanhustyöhön sopivia. Muistisairaat vanhukset olivat muita alttiimpia kaltoinkohtelulle, varsinkin jos heidän sairauteensa liittyi käytösoireita.

Yleisintä oli pyykkinen ja sosiaalinen kaltoinkohtelu. Useimmin kyse oli vanhuksen toiveiden tai pyyntöjen jättämisestä huomiotta ja lähes yhtä yleistä oli asukkaan avustaminen niin, ettei hänen intimiteettiään suojattu. Hoidon laiminlyönti ilmeni esimerkiksi hygienian hoidon laiminlyöntinä ja ruokailun ja ravitsemuksen hoidon laiminlyöntinä. Fyysisen kaltoinkohtelun muodoista yleisintä oli vanhuksen kovakourainen käsittely hoitotilanteessa, jonka lisäksi vastaajat olivat havainneet vanhuksen liikkumisen perusteetonta estämistä ja turhaa rauhoittavien lääkkeiden käyttöä. Taloudellista ja seksuaalista hyväksikäyttöä ilmeni vain vähän. Laajimmin huomattiin tähän luokkaan luokiteltua vanhuksen seksuaalisuuden pilkkaamista tai sille naureskelua.

Hoitohenkilökunnan puuttumista kaltoinkohteluun esti pelko seuraamuksista itselle. Kaltoinkohtelijan selviäminen mahdollisesti seuraamuksitta ei sekään rohkaissut puuttumiseen. Hyvä työilmapiiri ja henkilöstön hyvinvointi suojaavat vanhuksia kaltoinkohtelulta ja siihen puuttuminen on helpompaa. Kaltoinkohtelua myös ilmenee näissä yksiköissä vähemmän. Johtamisella on tärkeä osa näiden varmistamisessa. Ohjeistamalla ja kouluttamalla henkilökuntaa toimimaan kaltoinkohtelutilanteissa voidaan vähentää kaltoinkohtelun ilmenemistä ja varmistaa siihen puuttuminen. Henkilöstön osaamisen lisäksi tulisi varmistua heidän sopivuudestaan vanhustyöhön esimerkiksi hyödyntämällä koeaikaa nykyistä paremmin ja kehittämällä rekrytointia. Jokaisen työvuoron riittävällä henkilöstömäärällä voidaan luoda henkilöstölle edellytykset hoitaa vanhuksia hyvin, toteaa Sipiläinen.

Valtion ja kuntien tavoitteena on, että ikääntyvät saisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Monelle heistä koti ei kuitenkaan ole turvapaikka. Vanhuksia huonosti kohtelevien kirjo on laaja: oman puolison lisäksi aikuiset lapset, lapsenlapset ja muut sukulaiset tai hoitoalan ammattilaiset saattavat satuttaa ikääntyvää. Kaltoinkohtelu voi olla parisuhde-, perhe- tai lähisuhdeväkivalta, jolloin kaltoinkohtelu tapahtuu ikäihmisen läheisessä ihmissuhteessa. Esimerkiksi ikääntyneiden parisuhteissa tapahtuva väkivalta on ilmiö, jota ei ole riittävästi tunnistettu. Ikääntyneiden kaltoinkohtelun vastaisena kampanjapäivänä eri toimijoiden muodostama kampanjaryhmä halusikin tänä vuonna herättää keskustelua erityisesti siitä, onko koti aina paras ja turvallisin paikka ikääntyvälle ihmiselle. Ikääntynyt henkilö on usein riippuvainen toisen ihmisen avusta, joten kaltoinkohteluun liittyvät keskeisesti myös valta ja vallan väärinkäyttö. Läheinen suhde väkivallan tekijään aiheuttaa sen, että uhrin on vaikea kertoa väkivallasta tai puuttua siihen itse. Jos väkivallan tekijä on ikääntyneen omaishoitaja, uhrin voi olla erityisen vaikea käsitellä väkivallan aiheuttamia kokemuksia. ”Joskus kaltoinkohtelu on saattanut alkaa jo vuosikymmeniä aiemmin, eikä sellainen väkivalta katoa itsestään minnekään, vaan saattaa jopa muuttua entistä vakavammaksi ongelmaksi ikääntymisen ja sairauksien myötä”, sanoo Helsingin Sanomissa haastateltu Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Leena Serpola-Kaivo-oja. Useasti kaltoinkohtelun taustalla ovat omaisten päihde- ja mielenterveysongelmat, rahavaikeudet tai haastava elämäntilanne. Läheinen voi myös uupua hoitamiseen, erityisesti jos puoliso sairastuu esimerkiksi muistisairauteen, johon liittyy myös käytöshäiriöitä. Asiantuntija-arvioiden mukaan vain harva ikääntynyt kertoo tapahtuneesta muille, saati tekee ilmoituksen poliisille. Joka neljäs yli 60-vuotias nainen joutuu vuosittain lähisuhteissaan kaltoinkohdelluksi. Kaltoinkohtelija on useimmiten oma puoliso tai elämänkumppani.

Eipä näihin tutkimustuloksiin ole paljon lisättävää, kovin on raskasta luettavaa. Kun kaltoinkohtelua käsitellään niin laajalla skaalalla kuin esim. Valviran selvityksessä tai Sipiläisen tutkimuksessa, niin kaikista lievimpiä muotoja on lähes mahdotonta täysin välttää tavanomaisessa hoitotyössä, jossa on useita hoidettavia per hoitaja per työvuoro – esimerkiksi aikatauluiltaan täysin yksilöllistä hoitoa ei vaan voi tarjota. Se on sanomattakin selvää, että varsinaista kaltoinkohtelua ei tule missään eikä millään verukkeilla sallia. Huolestuttavinta tuossa Valviran selvityksessä oli se, että vain 55 % vastaajista kertoi tuntevansa alan eettiset perusteet – ehkäpä siinä onkin juuri tämän ongelman ydin. Sekin on valitettavan totta, että hoitotyössä törmää tämän tästä henkilöihin, joilla ei ole ammatinvalinta osunut aivan oikeaan. Hyvin pitkälle olen samaa mieltä Heidi Sipiläisen kanssa siitä, että hyvin organisoidussa ja hyvän työilmapiirin omaavassa yksikössä on varmasti vähemmän ongelmia myös hoidettavien kohtelussa – hyvä fiilis tuottaa hyvää toimintaa, niin se vaan on.

Hoitotyöntekijän näkökulmasta vain harmittaa näihin asioihin liittyvä kovin yksipuolinen uutisointi. Nytkin Valviran selvityksestä nostettiin esille lähes poikkeuksetta vain se näkökulma, kuinka huonosti asiat ovat, vaikka itse selvityksessäkin mainittiin, että kaltoinkohteluhavaintojen suuri määrä ei kerro koko totuutta vanhuspalvelujen tilasta: pääosin vanhustenhuolto toimii maassamme hyvin. Mutta suuri yleisö lukee tunnetusti vain ”provosoivat otsikot”. Kunpa joskus koittaisi päivä, jolloin saisimme lukea vanhusten hoidosta, hoitopaikoista tai hoitotyöntekijöistä jonkin positiivisen uutisoinnin. On ajoittain kovin raskasta tehdä työtä, jolla on näin huono julkinen maine ja kaiken lisäksi usein täysin syyttä. Onneksi on ollut kunnia työskennellä myös työlleen omistautuneiden ja aivan mahtavien työtovereiden keralla ja onneksi olen oppinut lukemaan sen ”hoitajan kiitoksen” niiltä elämänviivojen merkitsemiltä kasvoilta, jotka vuoteen pohjalta minuun sanattomina suuntautuvat.

Lähteet

Liukkonen, M. 2016. Vanhuksia kohdellaan kaltoin myös kotona. Helsingin Sanomat 15.6.2016.

Sipiläinen, H. 2016. Hoitohenkilökunnan käsityksiä vanhusten kaltoinkohtelusta ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteen laitos. Väitöskirja. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2132-1/urn_isbn_978-952-61-2132-1.pdf

Suvanto ry. Turvallisen vanhuuden puolesta. 2016. Ikäihmisten kaltoinkohtelu. http://www.suvantory.fi/ikaihmisten-kaltoinkohtelu/

Tallavaara, M-S., Autti, L. & Uusitalo, E. 2016. Kaltoinkohtelu ympärivuorokautisissa vanhustenhuollon yksiköissä työntekijöiden havainnoimana. Valviran kysely 25.2.-18.3.2016. Selvityksiä 1:2016. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira). http://www.valvira.fi/documents/14444/1835702/Selvityksia_kaltoinkohtelu_vanhustenhuollon_yksikoissa.pdf/e530024a-9274-4cc1-b651-5d5c03a9661c

THL. 2016. Lapset, nuoret ja perheet. Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyö. Ikääntyneet. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/ikaantyneet

1 kommentti:

  1. Kiitos erittäin hyvästä ja asiantuntevasta kirjoituksestasi tärkeästä asiasta. Kirjoitustasi lukiessani muistui mieleeni omat kokemukseni 1980-luvun puolivälistä, jolloin olin kodinhoitajaopintoihini liittyvässä harjoittelussa pitkäaikaissairaiden vanhusten sairaalassa. Harjoittelu oli minulle erittäin raskas juuri vanhusten kaltoinkohtelun vuoksi, jota näin päivittäin kyseisessä sairaalassa. Lähes kaikki potilaat olivat liikuntakyvyttömiä ja puhekyvyttömiä, joita syötettiin sänkyyn. Juttelin potilaille samalla, kun syötin heitä, kunnes vakituiset hoitajat kielsivät minua puhumasta potilaille, että he eivät totu seurusteluun. Sain myös joidenkin hoitajien vihat päälleni, kun menin kertomaan hoitajien kahvitauolle, että eräs potilas syö pullanpalaa, vaikka hänellä on kädet kyynerpäitä myöten ulosteessa. Osastonhoitaja sattui olemaan hoitjien kanssa kahvihuoneessa ja hän pyysi heti jotakin hoitajaa avukseni siivoamaan sotkua. Joidenkin hoitajien mielestä asian olisi kuulemma voinut hoitaa kahvitauon jälkeenkin.

    Oli surullista lukea kirjoitustasi, jonka perusteella vanhusten kaltoinkohtelu ei ole poistunut vuosikymmenien aikana. Kirjoitit, että ikäihmisten hoidon laiminlyönti voi olla aktiivista tai passiivista. Toivon ja uskon, että kyseessä on useimmiten passiivinen laiminlyönti, joka johtuu hoitajien tai muun hoidosta vastaavan henkilön uupumuksesta. Monissa laitoksissa ja myös avohoidossa on liikaa asiakkaita/potilaita ja sen vuoksi hoitajat eivät mitenkään voi ehtiä huomioida kaikkia hoidettaviaan riittävästi. Hoitajien resurssipulaan ei varmastikaan auta muu, kuin lain määräämien hoitajasuositusten lisääminen nykyisestä määrästä.

    Valviran selvityksessä kaltoinkohtelusta 93% oli vastannut havainneensa jonkinlaista kaltoinkohtelua. Se on aivan liian suuri luku tällä vuosituhannella. Negatiivinen yllätys oli tutkimuksessa myös se, että vain 55% vastanneista koki tuntevansa alan eeetiset ohjeet hyvin.
    Terveydenhoitoalan koulutuksissa ei ilmeisesti painoteta riittävästi eettisiä ohjeita, vaikka niiden pitäisi mielestäni olla kaiken työn teon perusta ja lähtökohta. Jopa 43% vastaajista ei tiennyt mistä sosiaalihuollon henkilöstön ilmoitusvelvollisuudessa on kyse mikä selittää omalta osaltaan kaltoinkohtelun ilmenemisen työyhteisössä. Ymmärrän, että sijaisena työskentelevän on vaikea ilmoittaa vakituisen hoitajan kaltoinkohtelusta esimiehelle. Tässä asiassa hyvällä johtamisella ja avoimella työilmapiirillä on suuri merkitys.

    Sipiläisen (2016) tutkimuksen mukaan henkilökunnan hyvinvointi, koulutus ja ohjeistus ehkäisevät kaltoinkohtelua. Monissa työpaikoissa panostetaan nykyään henkilökunnan hyvinvointiin, mutta työnohjausta ei ole useinkaan järjestetty riittävästi. Työnohjaus on mielestäni välttämätöntä kaikille, jotka tekevät ihmisten parissa töitä, mutta monet kunnat ovat luopuneet siitä säästösyistä. Moni ei halua myöskään jäädä sairaslomalle, vaikka eivät olisi työkykyisiä, koska eivät halua työkavereiden joutuvan tekemään omia töitään esim. sijaistenottokiellon vuoksi. Olen samaa mieltä Sipiläisen kanssa myös siitä, että henkilöstön osaamisen lisäksi pitäisi kiinnittää huomioita myös heidän sopivuuteensa vanhustyöhön. Riittävän hyvää testiä sopivuudelle ei ole varmaan olemassakaan, mutta esim. 6 kk:n koeajalla ehtii yleensä nähdä onko henkilö sopiva työhönsä.

    Järkyttävää oli lukea kirjoituksestasi, että joka neljäs yli 60-vuotias nainen joutuu vuosittain lähisuhteissaan kaltoinkohdelluksi ja useimmiten puolison tai elämänkumppanin taholta. Olen myös huomannut työssäni sosiaalitoimistossa, että ikääntyneet eivät yleensä itse ilmoita läheisen kaltoinkohtelusta, jolloin tilanteet saattavat kehittyä hyvinkin vaikeiksi, ennenkuin ulkopuoliset puuttuvat asiaan.

    Sosiaali-ja terveysalan töistä ei tosiaan juuri positiivisia otsikoita näe, mutta onneksi Sinun kaltaisiasi hoitajia ja muita alan työntekijöitä on olemassa, jotka jaksatte tehdä arvokasta ja vaativaa työtä ilman median tukeakin.

    VastaaPoista