keskiviikko 6. heinäkuuta 2016


Muuttuva vanhuus

”Ikääntyminen koskee koko yhteiskuntaa, siksi se on otettava huomioon kaikessa lainsäädännössä ja kaikissa politiikoissa.” (arkkiatri Risto Pelkonen).

Olimme vanhempia ennen, olemme nuorempia nyt, kiteyttää WHO:n tuoreimman ikääntymistutkimuksen raportti viimeisen vuosisadan huikean väestön vanhenemismuutoksen. WHO:n World report on ageing and health julkaistiin 30.9.2015. Se käsittelee laajasti ikääntymistä ja sen globaaleja vaikutuksia. Aiheina ovat terve ikääntyminen, vanhojen terveys, terveydenhoitojärjestelmät, pitkäaikaishoito ja ikäystävälliset ympäristöt. Raportin luonne on optimistinen: kun tehdään oikeita ratkaisuja, väestön ikääntyminen antaa yhteiskunnalle monia mahdollisuuksia. Raportti painottaa, että terveys on muutakin kuin sairauksien puuttumista, ja korostaa terveen toimintakyvyn merkitystä. Suurimmat kulut yhteiskunnille eivät aiheudu toimintakyvyn edistämisestä vaan siitä, mitä menetetään, jos niin ei tehdä. Vastoin monien luuloa, väestön ikääntymisellä on paljon vähemmän merkitystä sairaanhoidon menoihin kuin muilla tekijöillä, muun muassa uuden ja kalliin terveysteknologian käyttöönotolla. Vanhuusiän sairauksien ja toiminnanvajeiden ehkäisyllä on siis suuri merkitys.

Viime vuosina on tehty monia merkittäviä ikääntymispoliittisia linjauksia. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) eli niin kutsuttu vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013. Lain keskeisimmät sisällöt liittyvät järjestelmälliseen varautumiseen, jonka keskiössä on mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen, oikea-aikaisten ja laadukkaiden palveluiden varmistamiseen niin, että kotiin annettavien palvelujen ensi- ja laitoshoidon viimesijaisuus toteutuu sekä iäkkäiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseen. ”On yhteinen etu, että iäkkäät ihmiset ovat muiden aikuisten tavoin mukana itseään ja yhteiskuntaa koskevassa päätöksenteossa.”, toteaa ikäystävällistä Suomea pohtimaan asetettu asiantuntijaryhmä. Työryhmän muistiossa todetaan, että pitäisi olla itsestään selvää, että ikäihmiset osallistuvat aktiivisesti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan elämänkokemuksensa ja pitkien työuriensa antamalla pätevyydellä. Palvelujen tulisi vastata pidentyvän vanhuuden haasteisiin, palvelujärjestelmä on suunniteltava kokonaisuutena ja sen pitää joustaa yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kuntoutus pitää tuoda keskeiseksi toiminnaksi sekä kotihoitoon että ympärivuorokautiseen hoitoon. Terveyskeskusten vuodeosastot tulee uudistaa aktiivisen hoidon ja kuntoutuksen keskuksiksi. Mitä paremmin kotihoito toimii ja mitä tehokkaampaa on kuntoutus, sitä kauemmin iäkkäät säilyttävät henkisen ja fyysisen toimintakykynsä ja sitä vähemmän tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa. Ympärivuorokautisen hoidon taas tulee vastata todellisen pitkäikäisyyden ja muistisairauksien luomiin tarpeisiin. Työryhmän raportissa on 11 teesiä siitä, kuinka yhteiskunnan toimintatavat voisivat paremmin vastata väestön ikääntymisen haasteisiin. Hienoja ovat asetukset ja suositukset ja yleviä ”hyvän vanhuuden teesit” – kyllä minäkin mielelläni tuon kaiken ikääntyneille ihmisille soisin ja heille sen mukaista hoitoa tarjoaisin.

Laki on saatu voimaan, asiantuntijat ovat kommentoineet ja valtakunnassa on kaikki hyvin. Vaan eipä aikaakaan, kun Helsingin Sanomat otsikoi (26.3.2016): ”Hallitus karsii lakia vanhuspalveluista”. Laista karsitaan määräyksiä, jotka koskevat kunnan työntekijöiden asiantuntemusta, vastuutyöntekijöitä ja hoitojärjestelyjen pysyvyyttä. Valtiovarainministeriö on laskenut, että tällä saavutetaan 35,2 miljoonan euron säästöt. Sen lisäksi hallitusohjelmaan kirjattiin tavoitteeksi, että hoitajamitoitusta vanhustenhoidossa alennetaan vuoden 2017 alusta. Tämän arvioidaan tuottavan asteittain 70 miljoonan euron säästöt vuodessa. Hoitajamitoituksestahan ei koskaan lakipykälää saatukaan, pelkäksi suositukseksi jäi, joten näin sitä voidaan sitten muokata kulloisenkin budjetin tarpeita vastaavaksi. Vastineena tosin luvataan ”jyvittää” kolmen vuoden aikana yhteensä 30 miljoonaa euroa kärkihankkeeseen, jonka kantavana teemana on kehittää vanhusten kotihoitoa ja parantaa omaishoitajien tukea. Uskokoon ken tahtoo ja minne mahdetaan osoittaa ne edellisestä laskutoimituksesta edelleen säästöön jäävät 75,2 miljoonaa euroa. Osaa näistä lakimuutoksista perustellaan uuden sosiaalihuoltolain voimaan astumisella, joka kattaa hallituksen mielestä vanhuksetkin riittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan kuitenkin asiasta toista mieltä. Siellä arvellaan palvelutason todennäköisesti laskevan nykytilanteeseen verrattuna.

Vuonna 2016 ikääntynyt väestö on selvästi terveempää kuin kymmenen vuotta sitten ja he myös selviävät arjen askareista aiempaa paremmin. Hyvän kehityksen taustalla on monia syitä. Toimintakykyä heikentävät sairaudet ja tapaturmat ovat vähentyneet, ja sairauksien hoito ja kuntoutus tehostuneet. Työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt ja elintavat ovat muuttuneet terveellisemmiksi. Kun lisäksi iäkkäiden kognitiivinen toimintakyky ja suoriutuminen perustoiminnoista ovat parantuneet, entistä useampi pärjää pitkään omatoimisena. Toisaalta kaikkein vanhempien, 90 vuotta täyttäneiden toimintakyky ei ole 2000-luvulla kohentunut. Vaikka hyvä kehitys jatkuisi edelleen, se ei riitä kompensoimaan väestön ikääntymisestä johtuvaa palvelujen tarpeen kasvua. Tulevaisuudessa Suomessa on aiempaa enemmän sekä terveitä ja aktiivisia eläkeläisiä että raihnaisia vanhuksia. Kaikilta osin eläkeikäisten elintavat eivät ole kohentuneet vuosikymmenen saatossa – päinvastoin. Vielä kymmenen vuotta sitten ikääntyneet naiset olivat selvästi raittiimpia kuin nyt, ja he tupakoivat nykyistä harvemmin. Ikääntyneiden naisten lisäksi alkoholinkäyttö on lisääntynyt etenkin 65–69-vuotiailla miehillä. Kymmenen vuotta sitten tietokone oli eläkeikäisille vielä tuntematon kapistus: miehistä noin joka viides ja naisista joka kymmenes kertoi, että heillä on käytössään tietokone. Matkapuhelinta käytti jo kolme neljästä eläkeikäisestä miehestä ja yli puolet naisista. Sen sijaan vuonna 2013 yli puolet eläkeikäisistä miehistä ja melkein puolet naisista käytti internetiä, ja lähes yhtä moni käytti myös sähköpostia. Yhdeksän kymmenestä eläkeikäisestä miehestä ja naisesta omisti matkapuhelimen.

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) mukaan ikääntyneiden terveys ja toimintakyky ovat parantuneet edelleen vuosina 2013–2015. Alueelliset ja sosioekonomiset erot ovat kuitenkin suuria. ATH-tutkimuksen tuloksia voitaisiin käyttää päätöksenteon tukena, kun mietitään avun ja tuen kohdentamista. Tuloksista ilmenee esimerkiksi, millä alueilla palvelut koetaan riittämättömiksi. Joskus tarvittavat toimet voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Esimerkiksi alueilla, joilla ei ole julkista liikennettä, voisi järjestää kimppakyytejä eläkeläisille, jotta he pääsisivät kauppaan, pankkiin ja mielekkäiden harrastusten pariin. Tämä vahvistaisi myös ikääntyneiden osallisuutta ja helpottaisi sosiaalisten verkostojen ylläpitämistä. Erityisesti iäkkäät naiset kokevat selviytymisen arkitoimista usein erittäin vaikeaksi tai mahdottomaksi. Näin vastasi vuonna 2015 joka viides yli 75-vuotias mies, mutta lähes joka toinen saman ikäinen nainen. Arkitoimilla tarkoitetaan esimerkiksi kaupassa käyntiä ja kotitöitä. Erityisenä haasteena tutkimuksessa näyttäytyy ikääntyneiden yksinäisyys. Noin joka kymmenes 75 vuotta täyttänyt vastasi ATH-tutkimuksessa kokevansa yksinäisyyttä. Kun liikuntakyky ja kokemus omasta terveydestä heikkenevät, ikääntynyt jää helposti kotiin ja eristäytyy. Tämä kaikki vaikuttaa mielialaan ja elämäniloon.

Vaikka myönteinen kehitys iäkkäiden terveydessä ja toimintakyvyssä näyttää jatkuvan edelleen, se ei kuitenkaan ole itsestään selvää, varoittaa Tesso-lehdessä (1/2016) haastateltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Seppo Koskinen, joka on tutkinut pitkään suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Väestö lihoo ja esimerkiksi tyypin 2 diabetes yleistyy. Väestön terveyden ja toimintakyvyn koheneminen ei jatku itsestään, vaan sen hyväksi täytyy ponnistella entistäkin määrätietoisemmin. Varmaa on vain se, että ikäihmisten määrä lisääntyy tulevaisuudessa huomattavasti. Väestön koheneva terveys ja toimintakyky eivät riitä kompensoimaan kasvavaa palvelujen tarvetta. Niiden sairaiden ja raihnaisten määrä, jotka tarvitsevat tukea ja apua, tulee kasvamaan väestön ikärakenteen johdosta, Koskinen summaa.

Paitsi ikääntyneiden määrän lisääntyminen, haasteita aiheuttaa myös sen ”laadullinen” monimuotoistuminen. Varmaa on, ettei tulevaisuudessa tyydytä enää samaan kuin mihin nykyinen, ehkä sota- ja pula-ajankin kokenut, vähään tyytyväinen ikäihminen vielä usein tyytyy. Tulevaisuuden ikäihminen haluaa osallistua, hankkii aktiivisesti tietoa ja osaa vaatia palvelua. Hänellä on toki usein myös aikaisempaa enemmän rahaa käytössään, muttei kuitenkaan kaikilla. Varmaa on, että niin hoitotyön kuin sen puitteidenkin on muututtava, jotta tähän haasteeseen voidaan vastata. Mielenkiintoisia, toivottavasti antoisia, työvuosia on siis edessä.

Mielenkiintoista luettavaa:
Saarenheimo, M. 2014. Mitä vanhuudelle on tapahtunut?                                                     http://eloisaika-fi-bin.directo.fi/@Bin/0e2bf2c7b7d8b22f9c4f29714d6b134f/1467824387/application/pdf/115277/Mit%C3%A4%20vanhuudelle%20on%20tapahtunut.pdf

 
Lähteet

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH). www.thl.fi/ath

Ekholm, V. 2016. Muuttuuko vanhuus? Tesso 1/2016.

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (EVTK). www.thl.fi/evtk

Sutinen, T. 2016. Hallitus karsii lakia vanhuspalveluista. Helsingin Sanomat 26.3.2016.

STM. 2015. Yksitoista teesiä ikääntymisestä. Kokeneet ja viisaat asiantuntijaryhmä. Muistio 26.8.2015. Sosiaali- ja terveysministeriö.                                                                    http://www.gerec.fi/kokeneet-ja-viisaat-raportti/view

WHO. 2015. World report on ageing and health.                         http://www.who.int/ageing/events/world-report-2015-launch/en/

1 kommentti:

  1. Onpa hyvä kirjoitus! Sain kertaheitolla paljon lisää tietoa tämän hetkisistä säädöksistä. Niitä on tällaisen untuvikon vaikeaa löytää, vaikka kuinka etsisikin! Kiitos siitä!

    On todella huolestuttavaa, kuinka hoitajamitoituksesta yms. säästetään, vaikka suunnan tulisi mielestäni olla juuri päinvastainen! Tiedän että ajattelen tätä erityisesti tunteella, mutta en vain voi ymmärtää, mitä tällaisilla muutoksilla haetaan takaa (tai niin joo, säästöä, tottakai). Olisi toivottavaa, että ne, jotka päättävät palveluiden supistamisesta ja henkilökunnan työolojen kiristämisestä joutuisivat itse ainakin vuosittain kohtaamaan sen, mitä työ on todellisuudessa!

    En myöskään usko, että ikäihmisten kunnon parantumisesta on hyötyä, jos sillä myös kiristetään heille myönnettäviä palveluita. Toki hyvin itse pärjäävä ei yleensä tarvitsekaan palveluita, mutta missä tulee raja sille, koska itsenäisesti pärjäävä ei enää pärjääkään täysin yksinään. Kun palveluita kiristetään ja työntekijöitä vähennetään, tulee palveluiden saaminen hankalammaksi juuri niille, joilla ei ole suurin tarve, vaikka tarve olisikin.

    Varmasti kunnilla ja muilla palveluntarjoajilla on mahdollisuus vielä vaikuttaa, kuinka paljon työntekijöitä kiristetään jatkossa, joten toivoa sopii, että kunnissa ollaan fiksumpia kuin hallituksessa.

    VastaaPoista